Bean matka Suomeen

Nyt se on täällä! Vihdoin ja viimein ja ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen meillä on briardipentu kotona. Ja ihana pentu onkin. Reipas ja ihan uskomattoman rohkea pikkuruinen tirriäinen, joka nappisilmillään tuijottaa totisesti ja nakertaa hampailla aina kun ehtii. 

Viikko sitten sunnuntaina saavuttiin Göteborgiin ja maanantaina hypättiin junaan ja suunnattiin kohti Åsaa ja pentuja. Ehdittiin nautiskella ihanista merimaisemista hetki Åsan rannalla ennen kuin kello löi sovitun ajan verran. Ovella oli vastassa Mariannen lisäksi Geisha, pentujen emo ja yksi Bean sisaruksista, joka möngersi emon perässä uteliaana. Paikalla oli vielä seitsemän pentua, aamulla kaksi pennuista olivat jo lähteneet uusiin koteihin. Jäljelle jääneissä pennuissa riitti meillä enemmän kuin kylliksi pusuteltavaa ja rapsuteltavaa eikä kuvia pentuvisiitiltä tullut napsittua niin paljon kuin olin ajatellut. Tässä muutama kuva sieltä kuitenkin.

Vietettiin pentuja katsomassa puolisentoista tuntia. Alkuun ne olivat helteestä kaikki aika nuupallaan, mutta kun aurinko vihdoin alkoi laskemaan saivat ne heti vähän uutta pontta. Kaikki pennut olivat aika tasaisesti yhtä vilkkaan oloisia. Musta tyttö, jolle Marianne etsii sijoituskotia, oli Mariannen mukaan ehkä vilkkain. Ei Bea kuitenkaan pahasti kakkoseksi sille jäänyt vaan tohotti menemään sisarustensa kanssa kuin pikku Myy. Bea on pennuista pienin, vain noin 3kg,  kun isoin pennuista on reilu 6kg. Täysin terve ja muuten kunnossa se kuitenkin on. Itseäni ei yhtään haittaa vaikka Bea vähän pienemmäksi jäisikin, agilityäkin mieluummin kevyen ja siromman koiran kanssa harrastaa. Ja saattaahan se olla, että Bea myöhemmin kuroo muut kiinni ja muuttuu kunnon mörssäriksi.

Keskiviikkona Marianne matkusti Bean kanssa ensin bussilla ja sitten junalla Göteborgin asemalle. Matka sujui hyvin, Bea oli vain istunut rauhassa penkillä ja seuraillut maailman menoa. Kun Marianne nosti sen asemalla syliini, se nökötti siinä varsin tyytyväisenä. Tehtiin sopimuspaperit loppuun meidän hotellin aulassa ja sitten Marianne jatkoi matkaansa hoitamaan omia asioitaan ja me mentiin Bean kanssa lepuuttelemaan hotellihuoneeseen. Siellä se veteli ensimmäiset nokosensa meidän koirana hotellin sängyllä. 

Bea ja Markus päikkäreillä

Ehdittiin vähän tekemään tuttavuutta Bean kanssa ennen kentälle lähtöä. Ulkona tosin oli niin tuskaisen kuumaa, ettei paljoa ehditty missään nurmella sen kanssa leikkimään. Lähinnä kaikki viilenneltiin oloa hotellin aulassa, kun huone oli pitänyt jo luovuttaa. Matka kentälle bussissa sujui sekin ongelmitta, Bea matkusti sylissä kuin vanha tekijä. Sitten koitti se jännittämäni hetki: check-in ja ylimittainen kantokassi! Mitään ongelmaa ei asiasta kuitenkaan kehkeytynyt. Chekkaaja-täti vain punnitsi Bean kantokassissaan (4kg yhdessä) joka oli paljon alle sallitun 8kg:n rajan. Mittanauhoja ei siis kaiveltu esiin eikä tarvinnut demonstroida että laukku painuu kasaan tai lahjoa tai itkeä ja anella.

Bea odottelee kentällä. Nokoset voi vetää vaikka kahvilassa.

Itse lentomatka sujui sekin niin hyvin, etten ollut uskoa. Bea jaksoi pikkuhetken valittaa, kun se kantokassiin laitettiin ja jouduttiin odottelemaan boardingia. Koneessa se kuitenkin ryhtyi heti taas nukkumaan eikä nousun tai laskun aikana kuulunut ihahdustakaan. Kuvittelin sen jo kuolla kupsahtaneen kantokassiinsa kauhusta tai kuumuudesta, mutta siellä se vaan tyytyväisenä matkusti.

Lennon aikana kopan sai nostaa viereen penkille kun ylimääräistä tilaa oli

Unelias lentomatkaaja

Suomen päässä meitä oli hakemassa Markuksen veli, joten päästiin autokyydillä kotiin. Auto tuntui matkustusvälineistä kaikista jännittävimmältä Bean mielestä, sillä se kapusi olkapäälle asti jännittyneenä, mutta rahoittui matkan aikana. Kun päästiin kotiin vaihdettiin vaan vaatteet ja lähdettiin vielä omalla autolla hakemaan Malla kotiin. Vähän surkutti Bea vielä roudata mukaan sinnekin, mutta pakkohan Malla oli kotiin hakea. Niinpä illan viimeisenä jännitysmomenttina Bea kohtasi vielä Mallan. Siitä on myös video olemassa, mutta en vielä sitä saanut, laittelen sen joskus sitten tänne kun sen saan. Kohtaaminen sujui hyvin, Malla nuuski ensin kiinnostuneena Beaa ja sen jälkeen muuttui aika välinpitämättömäksi. Sitten matkattiin koko kokkaronkka kotiin ja unille. Bealla oli tosi pitkä ja varmasti uuvuttava päivä, mutta ihmeen hyvin se jaksoi koko päivän ja kotiin päästyäkin leikki hetken vielä ennen kuin simahti.

 

Hieman sumea kuva koiralapsista yhdessä

Nyt meillä onkin jo yhteiseloa takana viikko. Tästä tulisi vain aivan maratoonimittainen kirjoitelma, jos kaiken tähän yhteen poustaukseen lykkäisin, joten seuraavassa sitten asiaa Bean ekasta viikosta meillä.

Huomenna on lähtöpäivä! Pennun haku alkakoon!

Aika on yht'äkkiä hurahtanut siihen pisteeseen, että huomenna aikaisin aamusta hypätään lentokoneen kyytiin ja suunnataan nokkamme kohti Göteborgia. Meillä on sattumoisin mieheni kanssa huomenna myös kihlajaispäivä, jota päästään nyt ensimmäistä ja viimeistä kertaa viettämään, sillä ensi lokakuussa soitellaankin jo hääkelloja. Häiden jälkeen juhlitaan sitten hääpäiviä ja kihlajaispäivä taitaa jäädä kakkossijalle sen kanssa, vaikka kihlajaispäivää muistellaankin varmasti myös pitkään. 

Menemme maanantaina käymään kasvattajan luona Åsassa tapaamassa uutta perheenjäsentämme sekä sen äitiä ja sisaruksia. Osa pennuista on jo ennen saapumistamme lähtenyt uusiin koteihinsa, mutta jos osan ehtisimme vielä näkemään. Kasvattajalla on kotonaan myös pentumme emon aiemmasta pentueesta oleva aikuinen narttu. Kiva nähdä sekin, etenkin kun kasvattajan mukaan oma pentumme on ainakin ulkonäöllisesti todella samanlainen kuin sisarpuolensa.

Tuolloin maanantaina pikkutyttömme jää vielä kasvattajalle ja tapaamme sen uudestaan keskiviikkoaamuna kun kasvattaja tuo sen meille Göteborgiin. Ehdimme hieman tutustua pentuun ja leikkiä sen kanssa ennen kuin kotimatka Suomeen lähtee viiden maissa iltapäivästä. Toivottavasti pentu olisi uneliaalla tuulella lennon aikana niin ettei se jaksaisi turhaa jännittää lentoa, vaikka onhan se varmasti aika pelottava kokemus pikkuiselle. 

Tuntuu hurjalle, että tänään kun siivoilen kodin kuntoon, niin seuraavan kerran kun tänne tullaan niin meillä on pentu mukana. Veimme Mallan eilen vanhemmilleni hoitoon ja sekin tavataan seuraavan kerran siinä vaiheessa kun pentu on meillä! Jännittää, miten ensikohtaaminen sujuu, vaikka Malla kyllä pitääkin kaikista koirista ja on yleensä aika hyvä pentujen kanssa. Ajattelin, että otetaan videokuvaa ensikohtaamisesta niin sitä voi sitten vielä vuosien päästä muistella. 

Ehdittiin saada kasvattajalta vielä uusimpia kuvia ennen hakureissua. Verrattuna aiempaan kuvaan on pikkutyttömme nyt muuttunut rääpäleestä oikein tomeran näköiseksi koiran aluksi! Pennut ovat käyneet perjantaina lääkärissä saamassa mikrosirut ja passit sekä ne on yleisesti tarkastettu terveiksi. Ne on madotettu ja kaikin puolin valmiita lähtemään kotiinsa. Meidän tytöllemme on varattu vielä maanantaille lääkäriaika, jotta se voidaan käsitellä ekinokokkoosin varalta, kuten Evira vaatii. Eviran sivuilta löytyi selkeät ohjeet pennun tuontiin ulkomailta. Ruotsi kuuluu onneksi niihin poikkeusmaihin joista saa tuoda alle 3kk vanhan pennun ilman raivotautirokotusta. Riittää, että kasvattaja allekirjoittaa todistuksen jossa vakuuttaa, ettei pentu ole ollut tekemisissä villieläinten kanssa.  Näin saamme pennun luovutusikäisenä kotiin ja pennun koulutus voi alkaa heti. 

Pennun hakemista varten pakkaan mukaan tuontikassin. Yritin epätoivolla googlailla vaikka mistä täysin Finnairin suositusten mukaista laukkua, mutta sellaista ei ole. Päädyin ostamaan laukun, jonka mitat ovat 46 x 26 x 27. Sallitut olisivat olleet 55 x 40 x 20, joten tuo korkeus on 7cm enemmäin kuin saisi. Toivottavasti kukaan ei sano asiasta mitään ja jos sanoo, niin sitten näytetään kuinka laukku painuu kasaan painaessa, eli mahtuu kyllä jalkatilaan. Sormet ja varpaat ristissä ettei tule ongelmia! Jos tulee, niin ei kai siinä auta muu kuin minun jäädä selvittämään koiran buukkausta ruumaan + miehen lentää edeltä kotiin, ettei tule vielä enemmän lisäkustannuksia. Muut mukaan pakattavat tavarat ovat pentutalutin, pentupanta (luultavasti pennulla on oma panta, mutta otan kaikenvaralta), pissa-alustoja laukkunpohjalle, pieni ruokakuppi ja juomakuppi, lelu. Näillä eväillä pennun saa varmasti kotiin asti. Onneksi lento ei kestä kuin 1,5h. Tärkeää on, että pennun oma passi, mikrosiru ja ekinokkokkoosi käsittely on kunnossa. Koneeseen olemme paluulennolle maksaneet koirapaikan jo valmiiksi, eli sen puoleen ei pitäisi olla ongelmaa, kuitin tulostan mukaan varmuuden vuoksi.

Nyt palaan takaisin järjestämään kotia pennun tuloa varten. Kengät piiloon eteisestä jo valmiiksi ja muutenkin lojuvat tavarat omille paikoilleen. Imuriakin voisi vähän lattialle näyttää. Kipaistaan vielä K-Raudasta hakemassa kompostiaitaa tilan rajaamista varten ja Mustissa ja Mirrissä hakemassa säkki ruokaa valmiiksi sekä talutin ja panta. Mallan vanha talutin on taidettu antaa eteenpäin jollekulle tarvitsevalle kestolainaan, pentupantakin on kadonnut ja jokatapauksessa aika kulahtanut jo varmasti. Edelliset kompostiaidat menivät mieheni äidille oikeasti kompostikäyttöön, mutta eipä ne onneksi kovin kalliita ole ja ajavat saman asian kuin kalliit koirakaupoissa myytävät koira-aita tms nimellä olevat aidat. 

 

Viikko pennun tuloon!

Tällainen pikku tilliäinen meille nyt sitten on tulossa! Kuvassa meidän tuleva briardi tyttömme, Berger la Motte's La Romana, on noin viisi viikkoa vanha ja yksi pentueen pienimpiä. Pentueesta osa pennuista on vielä toistaseksi pienempiä kuin muut, kuvissa isoin pennuista on melkeinpä puolet suurempi kuin pienin. Yhteensä pentueeseen syntyi yhdeksän pentua, joista kolme tyttöä. Kaksi fawnin väristä ja yksi musta. Molemmat fawnit tytöt muuttavat Suomeen, yksi meille ja yksi Kiuruvedelle. Olin jännittänyt pentujen syntymistä aivan mahdottomasti. Ensin näytti sille, että syntyi vain kaksi tyttöä: yksi musta ja yksi fawn. Olin aivan varma, ettei saadakaan sitä haaveilemaamme fawnia tyttöä ja olin jo lähes luopunut toivosta. Kun sainkin sitten viestin, että meille olisi pikkuinen tyttö Ruotsissa jos vain vielä olemme halukkaita hänet ottamaan, olin ihan pakahtua onnesta. Taisinpa muutaman kyyneleenkin tirauttaa.

Kuvittelen päässäni kauhuskenaariota siitä, että tapaamme kasvattaja Mariannen ja hän ei pidäkään meistä eikä saadakaan pentua mukaamme! Toivottavasti niin ei käy, ainakin olen yrittänyt rehellisesti kertoa millainen koti on luvassa ja keitä me olemme. Ollaan pidetty Facebookin kautta yhteyttä pentujen syntymästä asti ja Marianne on laitellut kuvia ja videoita pennuista. Olisi ollut niin hienoa päästä käymään pentuja katsomassa ennen luovutusta, mutta kun koirat asuvat Göteborgin lähellä pienemmällä paikkakunnalla, niin sinne ei ihan ilmaiseksi lennellä vain koiraa katsomaan. Yhteydenpito Facebookin kautta on ollut hyvä tapa huomata, että kasvattajalle koirat ovat todella tärkeitä ja niistä pidetään hyvää huolta. Videoista näkee, että pennut voivat hyvin ja ovat leikkisiä ja uteliaita, joten luottavaisin mielin ollaan pentua "sokkona" lähdössä hakemaan.

Briardihan on minulle tulossa siitä syystä, että halusin melko aktiivisen koiran, jonka kanssa voisin harrastaa. Haaveissa siintää mahdollisesti eri pk-lajit, agility ja paimennuskin kiehtoo. Katsotaan sitten pennun kasvaessa millaiset harrastelajit muodostuvat meidän "jutuksi". Rodun valinta oli pitkä prosessi. Briardin bongasin jo useampi vuosi sitten tutkaillessani erilaisia koirarotuja. Pyörittelin useampia rotuja mielessäni ja varmasti moniakin meille sopivia koiria olisi, mutta aina vain palasin briardiin, sillä jokin siinä kiehtoi niin kovasti. Loppusuoralla mietin australianpaimenkoiran ja briardin välillä, mutta briardi voitti.

Briardin luonteenkuvaus kuulostaa juuri sille mitä etsin: enemmän oman perheen koira, jolle omat ihmiset ovat tärkeimpiä, innokas työskentelijä, joka osaa rauhoittua kotona, enemmän pehmeä kuin kova koira, todella viisas ja huumorintajua vaativa koira.  Ehkä juuri se, että kuvauksessa sanottiin, ettei briard ole tosikon koira, kolahti. Briardeilla on myös vahtimistaipumusta, jota mielestän saakin olla himpun verran, mutta koira pitää osata kouluttaa, ettei siitä koidu ongelmia. Samoin kunnollinen sosiaalistaminen pentuna on tärkeää, ettei koirasta tule arkaa. Briardin kouluttaminen vaatii varmasti minulta omien koulutustaitojen koetukselle pistämistä, mutta sekin on osa rodun kiehtovutta. Haluan onnistua kouluttamaan hyvin toimivan koirakansalaisbriardin! Aussie, joka rotuarvonnassa hävisi tällä kertaa, tulee meille ehkä sitten myöhemmässä elämänvaiheesssa, ellei käy niin, että briardit vievät sydämen mennessään niin kuin monille briardien omistajille tuntuu käyneen.

Vielä muutama sana siitä, miten päädyin Berger la Motte's:iin... Suomessa briardin kasvatus tuntuu olevan aika hiljaista tällä hetkellä. Aktiivisia kasvattajia on melko vähän ja heidän keskuudessaan toki erilaiset asiat painottuvat. Itse olin sähköpostitse yhteydessä muutamaan kasvattajaan, mutta ne joilta olisin mieluiten pennun ottanut, eivät pentuesuunnitelmiaan toteuttaneet tai sitten eivät olleet lainkaan pentuja suunnitelleet lähivuosille. Käänsin katseeni Ruotsiin ja sieltä lähdin selailemaan kasvattajia. Etsin ensisijaisesti kasvattajia, jotka joko itse harrastaisivat koiriensa kanssa tai heidän kasvateillaan olisi harrastettu. Kasvattaja johon nyt päädyin on kuitenkin itse enemmän näyttelypainotteinen ja siinä otan ehkä riskin. Pentujen emä ja isä ovat kuitenkin terveitä (myös sukutaulussa paljon terveitä lonkkia, joka on mielestäni tärkeää sillä rodussa on paljon huonolonkkaisia) ja luonnetestattuja itseäni miellyttävin tuloksin. Kirjeenvaihto kasvattajan kanssa ja hänen kertomansa koirien vanhemmista saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että tuloillaan olisi hyvä pentue. Uskoisin pentujen olevan tasapainoisia ja soveltuvan myös harrastamiseen. En ehkä tässä tilanteessa tarvitse vielä mitään kisatykkiä, vaan mieluummin moneen sopivan koiran, niin harrasteluun kuin kotikoiran elämääkin viettämään.

Pentua lähdetään hakemaan viikon päästä sunnuntaina. Lennämme Göteborgiin ja käymme ensin maanantaina kasvattajan luona tapaamassa pentuja ja emoa. Sitten keskiviikkona lennämme takaisin pentu mukanamme ja siitä yhteinen tapaleemme sitten alkaa. Jännittää jo kovasti, sillä Mallan pentuajasta on jo kuusi vuotta ja aika on varmasti kullannut muistot. Vaikka jännitääkin niin on tämä jotakin aivan mahtavan ihanaa: monta vuotta haaveiltu ja odotettu briardpentu on vihdoin tulossa! Sisulla ja neuvokuudella varmasti pärjätään!