perjantai 8. toukokuuta 2015

Ihana ihana kevät!

Ei loskaa, ei räntää! Hurraa! Ihana kevät on alkanut, eli se osa kun lumi on sulanut, mutta on vielä vähän vilpoisaa ja vihreää alkaa vasta pukkaamaan vähän sieltä täältä. Joka päivä voi tehdä havaintoja jostain uudesta. Vappu vietettiin Kuopiossa jossa kevät oli paljon Helsinkiä jäljessä. Oli ihanaa palata kotiin ja huomata kotikoivussa pienet vihreät lehden alut. Kesä on tulossa.



Vuosi on hujahtanut ihan silmänräpäyksessä. Bea täyttää toukokuun 26. päivä vuoden! Pentujen syntymäpäivänä olin itse töissä, mutta aina kun vain oli mahdollista, kävin facebookissa tarkistamassa joko synnytys oli alkanut ja mikä tilanne siellä oli. Kasvattaja Marianne päivitteli sinne sitä mukaan kun pentuja putkahti ja seurasin tilanneta meilkein reaaliajassa. Silloisen tiedon mukaan vain yksi tyttö syntyi ja valmistelin itseni jo siihen uutiseen, ettei meille liikene sitä ainokaista narttua vaan toisin kävi. Tyttö tuli meille ja loppujen lopuksihan niitä olikin kaksi ja kummatkin päätyivät Suomeen! Bean sisko Coco asuu Kiuruvedellä ja ollaankin jo kertaalleen treffattu heitä meidän Kuopio-visiitin aikana. Ensi helatorstaina toivon mukaan ehditään nähdä vuorostaan täällä Helsingin päässä kun Coco tulee Tuomarinkylän näyttelyihin.

Bean kanssa jatketaan agryn penturyhmässä agilityn alkeita. Se oppii tosi nopeasti ja omakin innostus vaan kasvaa sen myötä kun on oikeasti innokas ja tekevä koira kaverina. Ei pahalla Mallaa kohtaan, se oli paras mahdollinen ensikoira, muttei koskaan kovin kiihkeästi innostuva. Viimeksi aloiteltiin keinun paukutusta ja puomin alastulon kontaktin opettamista. Vähän treenailtiin muitakin juttuja, mutta nuo nyt uusina. Ensi syksynä olisi tarkoitus tutkituttaa koira, jotta tietää paremmin uskaltaako agilityhaaveita elätellä. Toivottavasti olisi, sillä Bea ja minä molemmat nautitaan yhdessä puuhaamisesta aksan parissa. Lisäksi ollaan toukokuun ajan tokon alkeiskurssilla Kompassilla. En tiedä onko toko meidän laji, itse en pilkuntarkasta hiomisesta niin perusta, mutta toisaalta jos se tuntuu sujuvan, miksei. Paimennuskorttikin saapui vihdoin ja viimein ja käytiin toinen kerta paimennusta kokeilemassa, lähinnä ihan samoja juttuja kuin ekallakin kerralla. Vähän keskittyneemmän oloinen Bea oli, katsotaan mitä kolmas kerta tuo tullessaan. Pitää muistaa varata se. 



Arkitottelevaisuudessa meillä riittää vielä harjoiteltavaa. Vetäminen on aikamoista edelleen ja jonkin verran on yksin ollessa möykkäämistä ilmennyt. Molempien kanssa ehkä nyt vähän edistystä, joten pitänee olla tyytyväinen siihen ja jatkaa harjoittelua. Möykkäämiseen ehkä auttaa sekin, että toivottavasti muutetaan tämän vuoden aikana (ehkäpä jo kesällä) uuteen kotiin rivariin, paritaloon tai omakotitaloon. Oma piha olisi koirille ihana lisä, enkä väitä ettenkö itse haluaisi grillailu paikkaa (niin ruokaa kuin auringossa omaa kroppaa). Enemmän rauhaakin haluaisin, vaikka meillä  rauhallinen taloyhtiö ja rappu onkin. Oma sauna ja enemmän tilaa tulevaisuuden varalle on myös tavoitteena. Katsotaan milloin nappaa ja milloin tämä nykyinen saataisiin markkinoille ja myytyä.

Loppukevennyksenä pari hullunkurista kaappausta leikeistä...