tiistai 29. heinäkuuta 2014

Bean matka Suomeen

Nyt se on täällä! Vihdoin ja viimein ja ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen meillä on briardipentu kotona. Ja ihana pentu onkin. Reipas ja ihan uskomattoman rohkea pikkuruinen tirriäinen, joka nappisilmillään tuijottaa totisesti ja nakertaa hampailla aina kun ehtii. 


Viikko sitten sunnuntaina saavuttiin Göteborgiin ja maanantaina hypättiin junaan ja suunnattiin kohti Åsaa ja pentuja. Ehdittiin nautiskella ihanista merimaisemista hetki Åsan rannalla ennen kuin kello löi sovitun ajan verran. Ovella oli vastassa Mariannen lisäksi Geisha, pentujen emo ja yksi Bean sisaruksista, joka möngersi emon perässä uteliaana. Paikalla oli vielä seitsemän pentua, aamulla kaksi pennuista olivat jo lähteneet uusiin koteihin. Jäljelle jääneissä pennuissa riitti meillä enemmän kuin kylliksi pusuteltavaa ja rapsuteltavaa eikä kuvia pentuvisiitiltä tullut napsittua niin paljon kuin olin ajatellut. Tässä muutama kuva sieltä kuitenkin.













Vietettiin pentuja katsomassa puolisentoista tuntia. Alkuun ne olivat helteestä kaikki aika nuupallaan, mutta kun aurinko vihdoin alkoi laskemaan saivat ne heti vähän uutta pontta. Kaikki pennut olivat aika tasaisesti yhtä vilkkaan oloisia. Musta tyttö, jolle Marianne etsii sijoituskotia, oli Mariannen mukaan ehkä vilkkain. Ei Bea kuitenkaan pahasti kakkoseksi sille jäänyt vaan tohotti menemään sisarustensa kanssa kuin pikku Myy. Bea on pennuista pienin, vain noin 3kg,  kun isoin pennuista on reilu 6kg. Täysin terve ja muuten kunnossa se kuitenkin on. Itseäni ei yhtään haittaa vaikka Bea vähän pienemmäksi jäisikin, agilityäkin mieluummin kevyen ja siromman koiran kanssa harrastaa. Ja saattaahan se olla, että Bea myöhemmin kuroo muut kiinni ja muuttuu kunnon mörssäriksi.


Keskiviikkona Marianne matkusti Bean kanssa ensin bussilla ja sitten junalla Göteborgin asemalle. Matka sujui hyvin, Bea oli vain istunut rauhassa penkillä ja seuraillut maailman menoa. Kun Marianne nosti sen asemalla syliini, se nökötti siinä varsin tyytyväisenä. Tehtiin sopimuspaperit loppuun meidän hotellin aulassa ja sitten Marianne jatkoi matkaansa hoitamaan omia asioitaan ja me mentiin Bean kanssa lepuuttelemaan hotellihuoneeseen. Siellä se veteli ensimmäiset nokosensa meidän koirana hotellin sängyllä. 


Bea ja Markus päikkäreillä
Ehdittiin vähän tekemään tuttavuutta Bean kanssa ennen kentälle lähtöä. Ulkona tosin oli niin tuskaisen kuumaa, ettei paljoa ehditty missään nurmella sen kanssa leikkimään. Lähinnä kaikki viilenneltiin oloa hotellin aulassa, kun huone oli pitänyt jo luovuttaa. Matka kentälle bussissa sujui sekin ongelmitta, Bea matkusti sylissä kuin vanha tekijä. Sitten koitti se jännittämäni hetki: check-in ja ylimittainen kantokassi! Mitään ongelmaa ei asiasta kuitenkaan kehkeytynyt. Chekkaaja-täti vain punnitsi Bean kantokassissaan (4kg yhdessä) joka oli paljon alle sallitun 8kg:n rajan. Mittanauhoja ei siis kaiveltu esiin eikä tarvinnut demonstroida että laukku painuu kasaan tai lahjoa tai itkeä ja anella.

Bea odottelee kentällä. Nokoset voi vetää vaikka kahvilassa.
Itse lentomatka sujui sekin niin hyvin, etten ollut uskoa. Bea jaksoi pikkuhetken valittaa, kun se kantokassiin laitettiin ja jouduttiin odottelemaan boardingia. Koneessa se kuitenkin ryhtyi heti taas nukkumaan eikä nousun tai laskun aikana kuulunut ihahdustakaan. Kuvittelin sen jo kuolla kupsahtaneen kantokassiinsa kauhusta tai kuumuudesta, mutta siellä se vaan tyytyväisenä matkusti.

Lennon aikana kopan sai nostaa viereen penkille kun ylimääräistä tilaa oli

Unelias lentomatkaaja
Suomen päässä meitä oli hakemassa Markuksen veli, joten päästiin autokyydillä kotiin. Auto tuntui matkustusvälineistä kaikista jännittävimmältä Bean mielestä, sillä se kapusi olkapäälle asti jännittyneenä, mutta rahoittui matkan aikana. Kun päästiin kotiin vaihdettiin vaan vaatteet ja lähdettiin vielä omalla autolla hakemaan Malla kotiin. Vähän surkutti Bea vielä roudata mukaan sinnekin, mutta pakkohan Malla oli kotiin hakea. Niinpä illan viimeisenä jännitysmomenttina Bea kohtasi vielä Mallan. Siitä on myös video olemassa, mutta en vielä sitä saanut, laittelen sen joskus sitten tänne kun sen saan. Kohtaaminen sujui hyvin, Malla nuuski ensin kiinnostuneena Beaa ja sen jälkeen muuttui aika välinpitämättömäksi. Sitten matkattiin koko kokkaronkka kotiin ja unille. Bealla oli tosi pitkä ja varmasti uuvuttava päivä, mutta ihmeen hyvin se jaksoi koko päivän ja kotiin päästyäkin leikki hetken vielä ennen kuin simahti.

 
Hieman sumea kuva koiralapsista yhdessä
Nyt meillä onkin jo yhteiseloa takana viikko. Tästä tulisi vain aivan maratoonimittainen kirjoitelma, jos kaiken tähän yhteen poustaukseen lykkäisin, joten seuraavassa sitten asiaa Bean ekasta viikosta meillä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti